Tekstin alkuun
Etusivu - Järvenpään Kokoomus
Kuukauden vieras

Konsta Kuisma

Keski-Uudenmaan Kokoomusnuorten varapuheenjohtaja ja Uudenmaan Kokoomusnuorten hallituksen jäsen 

 

Porvariyhteistyöstä porvaripuolueeksi?

 

Esko Ahon porvarihallituksen vuonna 1995 kärsimän vaalitappion jälkeen vaikutti siltä, ettei toista Keskustan ja Kokoomuksen yhteishallitusta tulisi ainakaan seuraavaan 20 vuoteen ja että SDP olisi ratkaisevassa osassa tulevaisuuden hallitusneuvotteluissa asemassa, josta sitä ei voisi syrjäyttää. Viime vuoden eduskuntavaalit osoittivat tämän kuitenkin vääräksi ja Suomeen saatiin Matti Vanhasen ja Jyrki Kataisen luotsaama sinivihreä hallitus. Kuitenkaan tämä tilanne ei säily ikuisesti ja SDP tulee jossakin vaiheessa palaamaan hallitusvaltaan samalla, kun Kokoomus on oppositiossa. Voitaisiinko porvariyhteistyön asema turvata yhdellä suurella porvaripuolueella?

                     

Suomi on siitä poikkeuksellinen maa poliittisessa mielessä, että meillä on kolme tasavahvaa valtapuoluetta, kun monissa muissa läntisissä demokratioissa on pääasiassa kaksi valtapuoluetta tai valtaliittoumaa: Saksassa CDU/CSU ja SPD, Ranskassa UMP ja Sosialistit, Iso-Britanniassa Konservatiivit ja Työväenpuolue sekä Ruotsissa Porvariallianssi ja SDP. Mitä jos Suomessakin olisi vain yksi porvarillinen valtapuolue: Kokoomuksen ja Keskustan yhdessä muodostama keskusta-oikeistolainen kansanpuolue? Kun vertailee Kokoomuksen ja Keskustan puolue- ja tavoiteohjelmia, niin huomaa kummassakin olevan paljon yhteisiä arvoja: demokratia, sivistys, suvaitsevaisuus, kannustavuus, yrittäjyys, ympäristön kunnioitus, mahdollisuuksien tasa-arvo ja niin edelleen. Yhteistyö hallituksessa on toiminut erittäin hyvin ja vaikeista paikoista on selvitty kunnialla.

 

Porvaripuolueiden väliset poliittiset erot ovat käytännössä melko pienet. Maanviljelijäkin on yrittäjä ja kotimainen maataloustuotanto on tärkeää myös kriisitilanteiden elintarvikehuoltovarmuuden kannalta, ei ainoastaan maaseudun elinkeinon näkökulmasta. Myös Kokoomus kannattaa kuntien itsehallinnon ja lähidemokratian kehittämistä joka on perinteisesti ollut Keskustan hellimä ajatus, ja tuskin kovin monet meistä ajattelevat että kaikkien tulisi elää Helsinki-Turku-Tampere -kolmion sisällä. Keskustasta on tullut maltillisempi henkilökohtaisissa arvokysymyksissä mutta myös sen suhtautuminen Euroopan Unioniin ja aktiiviseen ulkopolitiikkaan on muuttunut myönteisemmäksi.

                     

Yhdistyminen yhdeksi puolueeksi ei tapahdu yhden tai edes kahden vaalikauden aikana mutta ensimmäinen askel tulisi ottaa seuraavissa presidentinvaaleissa vuonna 2012, jossa Keskustalla ja Kokoomuksella olisi yhteinen ehdokas jo ensimmäisellä kierroksella. Keskusta ja Kokoomus eivät ole toistensa kilpailijoita vaan strategisia kumppaneita. Yksi suuri keskusta-oikeistolainen puolue selkeyttäisi Suomen poliittista kenttää ja julkista keskustelua, parantaisi äänestäjän kuluttajansuojaa ja kiinnostusta politiikkaa kohtaan sekä syrjäyttäisi SDP:n vallan keskiöstä. Jätetään epäily, kyräily ja "kepu pettää aina"-puheet taakse ja astutaan uuteen, porvarillisempaan aikakauteen.

© 2008 Järvenpään Kokoomus - Tekninen toteutus Optinet kotisivut