Tekstin alkuun
Etusivu - Järvenpään Kokoomus
Helmikuu 2008

Tomi Riihimäki

kaupunginvaltuutettu

 


Työmatka Saksaan

 


Järvenpään johtaja

 

Kello herättää maanantaiaamuna 5.50. Juna tulee 6.41 ja matka Keravalle taittuu arvovaltaisessa seurassa valtuuston puheenjohtajan kanssa. Kun Kaarina keskittyy junassa illan kaupunginhallituksen esityslistaan, niin tuon esiin ajatukseni, että johtavien luottamusmiesten tulisi olla vähintään puolipäiväisesti palkattuja politiikkoja, jotta asioiden tutustumiseen sekä hoitamiseen jäisi riittävästi aikaa. Järvenpään protokollan ykkönen on samaa mieltä ja jatkaa työtänsä kannettavalla tietokoneella.

 

Suomalainen sulhanen

 

Lentokone lähtee 8.15 Helsinki-Vantaan lentoasemalta kohti Frankfurt am Mainia ja viereen istuu 63-vuotias entinen kilpapyöräilijä nykyinen yrittäjä, joka on menossa Frankfurtin kautta Hongkongiin ja sieltä edelleen Filippiineille, jossa odottaa tuleva nuori vaimo ja koti. Hyväkuntoinen yrittäjä on kohta neljännen kerran naimisissa ja vaikuttaa onnelliselta. Kysyn samalla oloista uudessa kotimaassa ja saan kuulla, että esimerkiksi sosiaaliturvaa ei ole, vaan kaikki tekevät työtä ja perhe on turvaverkko. Ihmiset tyytyvät vähään ja rahaa ei arvosteta, vaan yhdessäoloa ja hyvää ruokaa.

 

Eritrealainen autokauppias

 

Olen saanut asiakkaaltani tehtäväksi käydä katsomassa vanhaa englantilaista maasturia Frankfurtissa.  Autossa on rengas sekä akku tyhjänä ja sisältä homeessa. Akkuun virtaa ja koneet käymään ja sitten sisälle toimistoon kaupantekoon. Myyjä, mekaanikko sekä autosihteeri ovat kaikki afrikkalaisia ja päätoimialana on viedä vanhoja japanilaisia autoja Afrikkaan. Autoja tuodaan mm. Suomesta Frankfurtiin, josta ne edelleen rahdataan Eritreaan. Kun hinnasta on päästy yksimielisyyteen, pääsen katsomaan auton papereita. Rekisteriote vaikuttaa hiukan erilaiselta ja hiukan epäilyttää.  Autossa on ollut Tanskan rekisterikilvet ja se on ollut käytössä Kosovossa. Onneksi on EU ja uskallan tehdä kaupat, sisämarkkinat toimivat.

 

Virolainen eläkeläinen ja saksalainen automyyjä

 

Kun mukana on myös kaverini, niin ei kannata tulla vain yhdellä autolla takaisin, vaan suunnistamme paikalliselle Volvo-dealerille. Myyjä, joka oli aikaisemmin myynyt minulle, ei ole paikalla, vaan meitä ”palvelee” alun perin Virosta Saksaan muuttanut herrasmies, joka on muutaman vuoden kuluttua siirtymässä eläkkeelle ja haaveilee muutosta Saarenmaalle eläkepäiviä viettämään. Ystäväni on kova Pärnu-fani ja heillä riittää keskusteltavaa. Yritän ostaa Volvoa, mutta saan kuulla miten paljon suomalaisilla on kesäasuntoja Saarenmaalla. Kello on neljä iltapäivällä ja kun ehdotan kauppoja, niin ”automyyjä” toteaa, että ei tänään ehdi enää mitään tehdä ja haluamani auto on sitä paitsi toisella puolen kaupunkia. Onneksi kollegansa Herrn Herber saapuu paikalle ja luovuttaa ensin kolme autoa asiakkaille, jonka jälkeen myy meille vielä kaksi autoa. Kaverini, joka on virkamies, toteaa, että on myyjiä ja ”myyjiä”. Etenemme liukkaasti Herrn Herberin johdolla läpi kaupungin ja pääsemme ajomatkalle Frankfurtista kohti Travemündeä. 

 

Entinen toimitusjohtaja

 

Saavuttuamme satamaan tiistaiaamuna klo 01.00 on hetki hiukan hengähtää ennen laivan lähtöä ja kaivan esiin lentokoneesta ottamani iltapäivälehden. Entinen toimitusjohtaja kertoo miten olemme ajautumassa lamaan. Yhtiö, jonka entinen toimitusjohtaja kolumnisti on, saavutti juuri 40 %:n markkinaosuuden. Onneksi johtajaa vaihdettiin. Lama tulee, jos sen annetaan tulla. Silloin, kun on taantuman merkit näkyvissä, pitää yrittää enemmän eikä maalailla piruja seinille.  Kokoomuksen politiikka pyrkii kannustavuuden lisäämiseen. Sitä ei tehdä sillä, että puheenjohtaja korjaa puhettaan pessimistisempään suuntaan (Nykypäivä 25.1.) arvioidessaan ensi vuoden talouskasvua. Medialla on suuri vastuu laman tekemisessä.

 

© 2008 Järvenpään Kokoomus - Tekninen toteutus Optinet kotisivut