Emmi Suomilammi
kaupunginvaltuutettu, yhdyskuntasuunnitteluvaliokunnan pj.
Kahvinkeitin kiertoon
Vanha kahvinkeittimemme irtisanoutui yhteistyöstä jokin aika sitten. Koska itse juon mieluummin teetä, asia ei minua pahemmin vaivannut, mutta mieheni kahvihammasta kolotti niin voimakkaasti, että hän paineli saman tien lähitavarataloon ostamaan uutta laitetta. Sopiva löytyikin, joten mies pääsi taas kahvinkeittoon. Rikkinäinen keitin siirrettiin varastoon odottamaan vientiä kierrätykseen.
Minulle oli jäänyt hieman epäselväksi, miten vanhojen sähkölaitteiden kierrätys nykyisellään toimii. Kyselin asiaa ohimennen parissa kodinkoneliikkeessä. Sain vastauksena, että he ottavat vanhoja laitteita vastaan, jos uusi laite hankitaan samasta paikasta. Niinpä sitten kuljetimme vanhan keittimen lähitavarataloomme, jossa meille kuitenkin ilmoitettiin, että asia ei heille kuulu, he eivät vanhoja laitteita ota vastaan ja että keittimen voi viedä kaatopaikalle, jossa on sähköromun keräys.
On totta, että kaupalla ei ole velvollisuutta ottaa laitteita vastaan, mutta mielestäni on hyvää asiakaspalvelua, jos kauppa niin tekee. Tulevaisuudessa ostopäätökseeni tulee varmasti vaikuttamaan myös kaupan tarjoama kierrätysmahdollisuus.
Mutta voinhan siis toki edelleen kuskata kahvinkeittimeni kaatopaikalle. Se on kuitenkin hankalaa. Kaatopaikka sijaitsee kaukana kaupungin keskustasta eikä suinkaan jokapäiväisen kulkureittini varrella. Kaikilla ei sitä paitsi ole autoa, jolla voisi tehdä keikan kaatopaikalle. Ja kuinka ekologista loppujen lopuksi on ajella yhden kahvinkeittimen takia kilometritolkulla?
Kaikkein helpoimmalla pääsisin, jos nakkaisin vanhan kahvinkeittimen roskikseen ja antaisin asian olla. Mutta koska pidän itseäni jokseenkin vastuullisena kuluttajana, en toimi niin. Sähkölaitteiden kierrätyksen tulisi olla itsestäänselvyys meille kaikille. Laitteita ei pidä varastoida nurkkiin tai heittää metsään. Jokaisella on vastuu yhteisestä ympäristöstämme. Kierrätykseen vietyjen sähkölaitteiden hävittäminen tehdään asianmukaisesti. Näin taataan, ettei luontoon pääse vahingoittavia aineita ja että kierrätettävät materiaalit menevät uusiokäyttöön.
Kierrättämiseen voidaan kannustaa tekemällä siitä mahdollisimman helppoa ja vaivatonta. Olen monessa yhteydessä viestittänyt mm. tekniseen toimeen, että kaupunkiimme pitäisi saada kerran tai pari vuodessa kiertämään keräysauto, johon asukkaat voisivat vanhoja sähkölaitteita toimittaa. Niin tehdään mm. Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla. Uskon, että siten saadaan sähköromu paremmin kiertoon.
|