Pormestarimalli Järvenpäähän?

8.3.2020

Järvenpäässä selvitetään parhaillaan luottamushenkilö- ja johtamismallin uudistustarpeita seuraavaa vaalikautta varten. Hanke on ollut käynnissä jo jonkin aikaa, ja nyt keväällä valtuustoryhmissä käydään keskustelua eri vaihtoehdoista jatkovalmistelun pohjaksi. Mahdollisia päätöksiä on määrä tehdä syksyllä.
Yhtenä selvitettävänä osuutena on pormestarimalli. Järvenpäässä malli on keskusteluttanut julkisesti lähinnä harvakseltaan. Koska malli on kuitenkin mukana selvitystyössä, se tulee nostaa viimeistään nyt julkiseen keskusteluun.
Pormestarimallissa kuntavaalien perusteella valitaan luottamushenkilö kaupungin johtavalle paikalle seuraavaksi vaalikaudeksi. Pormestari hoitaa käytännössä sekä kaupunginjohtajan että kaupunginhallituksen puheenjohtajan tehtäviä, usein yhdessä vähintään yhden apulaispormestarin kanssa. Näin ollen poliittinen valta pormestarijohdossa on merkittävä.


Järvenpäähän valittiin kaksi vuotta sitten uusi kaupunginjohtaja kahdeksanvuotiselle toimikaudelle. Valintakisasta kävi ilmi, minkä tason ammattitaitoa kaupungin johtamiseen haluttiin ja tarvittiin.


Kaupungin talous on huolestuttavassa kurssissa. Virkaan valittu kaupunginjohtaja sai tervetuliaisiksi tikittävän talousaikapommin, jota on nyt lähdetty purkamaan. Saman tilanteen äärellä on hiljattain valittu kaupungin talousjohtaja. Taloustilanne on merkittävin uhka kaupungille, ja sen korjaamiseksi tarvitaan sekä vahvaa talousosaamista viranhaltijatasolla että kyvykästä poliittista päätöksentekoa sen tueksi.
Kaupungilla ei yksinkertaisesti ole varaa siihen, että sitä ensi vuodesta lähtien johtaisi neljän vuoden välein valittava luottamushenkilö mahdollisine apulaispormestareineen. Kukin voi mielessään hahmotella keskisuuren kaupungin johtamiseen liittyviä haasteita yleisesti, ja lisätä siihen päälle vaikean talousjohtamisen. Millä osaamisella, ammattitaidolla, saati poliittisilla intresseillä paikallinen poliitikko olisi pätevä johtamaan kaupunkia etenkään tässä tilanteessa?
Nostan aiheen keskusteluun ja samalla toivon, että se keskustelu päättyy lyhyeen. Meidän tulee keskittyä tukemaan kaupungin pätevää ja talousosaavaa johtoa vaikeuksien selvittämiseksi, eikä spekuloida poliittisella pormestarimallilla. Kuntavaalit pidetään vuoden päästä. Järvenpäässä ei ole syytä käydä niitä pormestarivaaleina.


Tea Rantanen, varatuomari
varavaltuutettu (Kok), Järvenpää