Kaikkien aikojen vaalit

24.5.2020 klo 09:16

Kaikkien aikojen vaalit

 

Seuraaviin kuntavaaleihin on vajaa vuosi ja niin Suomi kuin koko maailma elää myllerryksessä. Takana on nyt jälkikäteen katsottuna tasaisen rauhalliset vuodet, eikä valtakunnan politiikan sote-väännötkään enää tunnu isoilta tähän ja tulevaan verrattuna. Edessä on mittava uudelleenrakennus, joka koskee suuresti myös kuntia ja tekee kuntatalouteen omat isot haasteensa.

 

Olen asunut Järvenpäässä reilut 17 vuotta ja seurannut mielenkiinnolla ja ylpeydellä kaupungin kasvua ja kehitystä. Sijaintimme on optimaalinen pääkaupunkiseudulla ja samalla voimme nauttia kauniista nykyaikaisesta kaupungista, luonnon tuomasta rauhasta sekä Tuusulanjärvestä yhdistettynä kaupungin hyviin palveluihin. Nyt koronan laitettua maamme polvilleen on edessä talouden tasapainotus, toimintojen uudelleenkäynnistys ja samalla kaupunkilaisten terveydestä huolehtiminen.

 

Vaikka korona on tuonut mukanaan paljon haasteita, olen samalla huomannut, että kiinnostus kokoomuksen ajamaan politiikkaan on kasvanut. Työpaikkojen turvaaminen ja luominen, yritysten toimintaedellytyksien tukeminen, vastuullinen talouspolitiikka ja laadukkaat kuntapalvelut ovat monelle tärkeitä kokoomusarvoja. Kaupunkilaisille kuntapolitiikassa käsiteltävät asiat ovat helposti havainnollistettavissa ja tulokset näkyvät suhteellisen nopeasti omassa arjessa. Kuntatasolla ne koskettavat kaupunkilaisia vuoden läpi eri palveluina. Asioihin voi siis vaikuttaa ja olla mukana viemässä Järvenpäätä eteenpäin – nykyaikaisesti, aktiivisesti ja vastuullisesti.

 

Nyt jos koskaan on aika lähteä mukaan kunnallispolitiikkaan, koska edessä on kaikkien aikojen vaalit. Päätän kirjoitukseni ajatukseen, jonka sanoin aikoinaan omalle pojalleni hänen pohtiessa nuorisovaltuuston ehdolle lähtemistä; ”jos et lähde ehdolle ja ole kenties mukana päättämässä, päättää joku muu sinun puolesta”. Ja hän lähti.

 

Tiia Östberg

Järvenpään Kokoomus ry

Puheenjohtaja